Ei maalia näihinkään seiniin. Muistoihin ne jäivät okranvärisiksi, auringonpolttamiksi, Helsingin keskustan lian, pölyn, kitkerän savun ja pakokaasujen värjäämiksi. Runeberginkatu 2. Paikalla pönättää nykyään Kampin metron sisäänkäynti. Asuttin ylimmässä kerroksessa. Yksi huone, viisi henkeä, puulämmitys. Vesi kannettavissa pihan perältä, puucee oli toisella puolella Runeberginkatua nykyisen SAS hotellin kohdalla.Asuin taloa kolmevuotiaasta 9 -vuotiaaseen. Oli naapurin täti, jolla oli keinutuoli, muttei rahaa mulle leffalippuun sunnuntain päivänäytöksiin. Linkun muija, joka asui meidän alapuolella ja valitti, että meiltä valuu vettä niiden huoneistoon, kun me tehtiin siskon kanssa kemiallisia kokeita vedellä ja leivinpulverilla. Nykäsen Irma, jonka kanssa täytyi käydä katsomassa Sissi elokuvia ja sitten näytellä niitä.Sillä oli rohtuneet huulet. Oli Iso-Pauli, joka oli luokkaa ylempänä ja puolusti mua koulussa, kun meinasin saada turpaan. Se oli autamassa meitä muutossa ja onnistui pöllimään kuormasta mun silloiset aarteeni. Sen peltilaatikon mä haluaisin takaisin.