Kyllä, kyllä siellä  se Keijjon tölli on järven takana ja kirkollekin pääsee vai kirkkoveneellä, ai joo senhän kuvan sä olitkin pirtänny. Ei tainnu olla tässä blogissa. Näinä päivinä on saanu tuta , mikä on kovin ekstriimlaji. Son perintöriita. Voimat hupenee, vaan olis jatkettava, valkonen muuttuu mustaks, raskas kevyeks ja rakkaus rahaks. Mut loppusuoralla ollaan, sitä hetken jaksaa killua kevyessä hirressä.Naapurissa kaatuu metsää ja sahramikin on loppu. Elämä ilman rakkautta on paskaa, ilkeän ihmisen elämä, mitä se on? Olisi opittava olemaan vittuilematta, en taida oppia. Ikuinen oppiminen? Löysin kirjastosta uuden Annie Proulxin. Maan tomua. Yritän malttaa jättää jouluksi. Avaan novellin kuin joulupaketin, yksi kerrallaan.  Kirjoittaminen tasaa pumpun lyönnit, miksi lukea asianajajien kirjoituksia, ne ovat aina puukoiskuja sydänalaan.  Ne on luettava jotta asia saadaan eteenpäin mappeihin ja tietokoneiden muistiin.