Mentiin Maukan kanssa Brakun kentsulle skrinnaamaan. Se oli ollu siellä edellisellä viikollakin. Se kerto, että kimmat oli siellä tosi upeita ja siellä soitettiin musaakin. Se olis toista maata ku Maunulan kentsulla, jossa oli vaan tuttuja. Mä kiristin skrinnareita ja kuuntelin kuinka kovaäänisistä pauhasi kummaa musiikkia. Se ei ollu Elvistä, eikä se ollu Tommy Steel. Jee, jee ja rummut jytisi. Kenttä oli täynnä valoa ja hälinää, naurua, me luisteltiin kehää, tönittiin kimmoja. Maukka sano muutamista, että ne on Sörkasta. Niitä ei saa skodata, muuten tulee turpaan, vaikkane kuinka hymyili. Sitte se tapasi sen böönan, jonka kanssa se oli luistellu edellisellä kerrallakin. Ne lähti Lintsin kallioille. Seuraavana päivänä Maukka kerto, että se oli saanu kokasta kimman paljaita bosia. Mä kuuntelin musaa ja luistelin vielä muutaman rundin, ku ne oli lähtenny. Orpa fiilis. Alkoi satelemaan hiljakseen lunta, se näytti hienolta valonheittäjissä, ratikat kolisivat viereitä katua. Pennut heitteli lumppareita. En tienny ketkä oli Sörkan kimmoja ja tulisko joltain kundeilta turpaan. Ei tehny mieli lähtee, muttei viittinny luistellakaan. Musa kaikui vielä kauas busapysäkillekin ja porautu mieleen: Shii lavs juu. Se muistu mieleen ekana seuraavana aamunakin.