Sillä oli vaaleat hiukset, se juoksi lujaa ja hyppäsi keinusta pitkälle. Mä näin sen ekan kerran keittiön ikkunasta ku se präijäs pitskulla kymmentä tikkua laudalla. Siellä oli kaikki ylätalolaiset mukana, Maukka, Pera ja Ambra mun ikäisistä ja sitte pikkuskidejä kirkumassa ja hämmentämässä. Tyttö oli vähän hennon näköinen. Soli muuttannu alakertaan, Peran naapuriin.

Peran faija korjas taas Arjel-prätkäänsä talon seinustalla ja otti ohuita siivuja tärpättipullosta. Se sai prätkän aikanaan ajokuntoon ja ajo kännipäissään ykssuuntaista katua väärään suuntaan kuorma-auton alle. Se delas.

Tikut ja lauta oli kaltsilla, sinne oli aika juokseminen talon nurkalta. Mä skruudasin nopeesti sinappivoileivän ja maidon ja kolistelin portaat alas. Menin mukaan, sen nimi oli Eeva, se hymyili mulle. Mä en voinnu käsittää,joku likka hymyili mulle.

Illalla bunkassa kun mä pistin silmät kiinni,mä olin ku pumpulissa, niinku joku olis pitänny mua sylissä ja mä olin kevyt. Mä varmasti hymyilin, vajosin syvemmälle ja syvemmälle, päässä humisi. Mä mietin, tätäks tää on, ku rakastuu. Enkä pistänny hanttiin. Eikä alakerran äijä saanut sinä iltana kohtausta. Se ei sinä iltana huutanut eikä uhannut tappaa kaikkia juutalaisia, vaan tajusi pitää turpansa kiinni.