Hänen tarttuessaan vanhaan Karhulan kolmen litran lasipurkkiin hän ymmärsi purkin olevan häntä vahvempi. Niin oli käynyt aiemminkin ja eri esineillä. Niillä olivat omat halunsa tavoitteensa ja kykynsä, niin kuin ihmisilläkin. Niistä löytyi omia persoonallisuuksia. Joskus ne pistivät ranttaliksi ihmisten kustannuksella, sekoittivat päiväjärjestyksen. Useimmiten ne vaan tarvitsivat vain ihmisten apua siirtyäkseen paikasta toiseen. Lasipurkilla ei ollut ollut mukavaa kököttää siinä hyllyn reunalla pölyttymässä. Se oli päättänyt uhrautua. Poistua tästä paskan tyhmästä maailmasta, se tunsi olonsa turhaksi, syrjäytyneeksi. Jotenkin se oli keplotellut kärpästen avulla itsensä hyllyn reunalle ja kiinnittänyt huomiota. Se kiinnitti hänen huomionsa koska se oli eri paikassa kuin aikaisemmin, se oli aivan liian reunalla. Ja kun mies kiiruhti pelastamaan sitä, se luiskahti hänen käsistään palasiksi lattialle. Joskus aiemmin keittiön kaappi ei halunnut siirtyä seinälle. Se pyysi apua vankoilta nauloilta, joita ihminen yritti takoa raivoissaan tukevaan seinään otsalohko hikeä helmeillen. Mitä suuremmalla moukarilla mies takoi sitä hauskempaa kaapilla oli. Mies kumautti käteensä, valui verta, naulat vääntyivät ja katkesivat rautasahan terän puruhampaiden tehosta. Lopuksi mies takoi kaapin säpäleiksi.

On ujojen esineiden piilo täynnä vasaroita vasemman käden hanskoja, mittanauhoja, ruuvimeisseleitä, pieniä jakoavaimia, talttoja, timpurinkyniä. Sen piilon kun löytää, on hetken onnekas. Mutta pian taas esineet ovat kadonneet hiljaisiin huoneisiin nauttimaan rauhasta, Eeva-Liisa Mannerin runoudesta, tuulen suhinasta, tervapaperin ja kuivan heinän tuoksusta..

Lapsena hän ei ymmärtänyt esineiden henkeä, voimaa. Ja nuorenakin hän oli vielä oppimaton ja kömpelö. Hän uskoi saavansa esineet, työkalut toimimaan tahtonsa mukaan. Hän opiskeli mekaanikoksi, purki koneita nähdäkseen niiden sisuksen. Hän löysi kuitenkin vain metallia, kollektoreita, roottoreita, käämejä, laakereita, releitä, kytkimiä, säätimiä, ei laatikkoa, jonne henki olisi pakattu ruuvattavan mustan, rasvaisen kannen alle. Hän oli pettynyt. Hän siirtyi tutustumaan pullon henkeen. Pullonkin henki selätti hänet usein. Hän makasi lattialla ja katseli sumenevilla silmillään esineiden ilakointia.

Hän asui yhä yksikseen. Siis ilman ihmisen suomaan kontaktia, peiliä. Esineet ympäröivät hänet tiukemmin kaikkialta ja kaikkialla. Hän ymmärsi esineiden puhetta ja elehtimistä. Hän oppi kunnioittamaan kumppaneitaan. Hän pudotteli lasipurkkeja, hajotti moottoreita, puu esineitä, rakensi niitä uudella tavalla, hän siirsi peltoyökalut keittiöön ja olohuoneen punaisen sohvan saunaan. Tämä siksi että esineen halusivat niin. Hän sai rauhan lukiessaan Eeva- Liisa Mannerin runoja, kuunnellessaan tuulen suhinaa ja aistiessaan tervapaperin rapinan ja kuivan niittyheinän huumaavan tuoksun.